1. marraskuuta 2018

Halloweenia

Kuten aiempinakin vuosina, olen jälleen ollut epätietoinen, milloin se sellainen halloween oikein on. Olen nyt päättänyt, että halloween on lokakuun viimeisenä päivänä, piste. Halloweenin kaupallisuus ja toisaalta muu sisällöttömyys ovat syitä, miksen juhlasta oikein tykkää. Ehkä tulevaisuudessa suhtaudun juhlaan myönteisemmin, kun edes ajankohta on itselleni selkeä. 

Voin nyt siis todeta, että tässä olisi eilisen halloweenin kunniaksi pari kuvaa, joissa haamuilee kummitus-zelfs Peak-A-Boo. Hauskaa eilistä kaikille!   





Kuvat ovat peräisin jo viime vuoden syksyltä, mutten silloin ennättänyt muokata ja ladata niitä tänne. Minulla oli tuolloin säilössä Monster High linna, joululahjaksi tuttavalapselle, ja hyödynsin linnaa kuvaustaustana. (Täytyyhän lelut testata, ennen kuin niitä antaa lasten käyttöön...)

17. syyskuuta 2018

Joulusesongin avaus?

Kaupan leluhylly on saanut täydennystä. Varmaan valmistautuvat jo jouluun...

Pari uutuutta ostinkin, mutta tässä nyt alkuun kuvia leluhyllyjen valikoimasta. 

Prismaan oli tullut paljon uusia ponijuttuja.  Esimerkiksi tämä My Little Pony setti Meet the mane 6:


Hahmot ovat siis kokonaan muovia. Haluaisin mielelläni suosikkihahmoni eli Rainbow Dashin ja Fluttershyn. Toivon, että törmään niihin joskus tulevaisuudessa kirpputorilla. 

Sitten oli tällaisia Mighty Mugs -ponihahmoja:
Jouduin hetken tutkailemaan, mitä nämä oikein ovat. Selvisi, että painamalla päälaesta hahmon pää pyörähtää niin, että esiin tulee eri ilme.

Leikkisettejä oli saapunut Prismaan Pinkie Pien Beats and Treats Magical Classroom:  
Rakennuksen etupuolella on musiikinluokka, takana on Pinkien opetuskeittiö:   

Prisman hyllyssä en vielä nähnyt, mutta Toys"R"Us:sa oli myynnissä  suuri leikkisetti Twilight Sparkle Magical School of Friendship:
Pakkauksia oli hyllyssä vain yksi kappale, joten varmaan pari kappaletta oli jo mennyt kaupaksi. Tässä kuva pakkauksen takaa:    
Nämä setit kuuluvat teemaan School fa Friendship. Toivottavasti ennen joulua ilmestyy muitakin settejä, niissä kun olisi uusia hahmoja. 

En muista, olenko aikaisemmin nähnyt, mutta Equestria Girls -nukkeja on myös tällaisia, joista saa nappia painamalla esiin valoefektiä ja musisointia:

Näillä valonukeilla ei ole nivellystä edes kyynärpäässä, kädet sojottavat suorina tönkköinä. Jos ilmestyisi EG-nukke, jolla olisi kunnolliset nivelet jaloissa ja käsissä ja muutoinkin huolitellun näköinen ulkonäkö, voisin haluta.  


My Little Ponyn 35-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaistiin uudelleen muottikopioina joitain G1 ponihahmoista. Olin iloisesti yllättynyt, että nämä sateenkaariponit olivat tulleet ihan marketin hyllyihin: 



Näistä G1-uusintajulkaisuista löytyy hyviä esittelyjä toisista blogeista, ainakin Toy 'Stache ja Ponituisuuksia ovat jo kirjoittaneet.

Pakkauksissa on alkuperäisjulkaisujen tapaan mukana ponin lisäksi tarra, harja, kampa ja rusettinauha. Vanhat Rainbow ponit eivät tietääkseni ole tuoksuneet millekään, mutta nämä uudet ovat tuoksuvia. Kaupassa nuuhkin paketteja. Pakkauksen takapuolella on kaunis piirroskuva ja myös tuoksut lueteltuina:

Pakkauksessakin mukavasti huomioidaan, että nämä ponit on tarkoitettu kaikenikäisille eli myös aikuisille. En kuitenkaan suosittele ostamaan tällaista ponia yllätyslahjaksi ponikeräilijälle, koska hyvin mahdollisesti hänellä jo on kyseinen hahmo alkuperäisenä versiona ja mikäli hän on kiinnostunut näistä uusintajulkaisuista, hän on saattanut jo ennättää hankkia nämäkin. Sen sijaan omaa 80- tai 90-luvun lapsuuttaan ja ponileikkejään nostalgisoivalle ei-keräilijälle tällainen saattaa olla ihan hauska lahja. Vaikka sisustuselementiksi.

Oma suosikkini uusvanhoista poneista on Windy. Omalla vanhallani on kropan väri hyvin vaaleaksi haalistunut, uusi näytti siihen verrattuna hyvin värikkäältä.

Kaikista näistä poniuutuuksista olin itse eniten innoissani näistä Cutie Mark Crew -yllätysrasioista: 

Ostin uteliaana heti yhden kappaleen, sen sisällöstä kuvia kenties myöhemmin. 

Viimeisenä ponijuttuna tällä kertaa tällaiset kummajaiset, BR-leluista: 
                    
Kun söpöysmerkissä olevaa nappia painaa, poni kääntää päätä, vaihtaa silmien ilmettä ja näyttää kieltä: 
Hassut ilmeet leluilla ovat ilmeisesti suosittuja... Minun mielestäni tuo RD on pelottavan näköinen! Myös Pinkiestä on samanlainen versio, paitsi että se kai vain avaa suunsa aukoksi, ei näytä kieltä. Kai.   

Enchantimals-eläintyttöjä eläinkavereineen oli ilmestynyt jälleen uusia settejä ja hahmoja. 

Näissä seteissä oli uusintajulkaisuna tuttuja hahmoja uusien tavaroiden kanssa: 
Pakkauksen takaa näkee kuvasta, että kettujen keinupuun ja pupujen kasviskeittiön lisäksi on myös karhujen makuuhuone:
Riikinkukoille on ilmestynyt huvimaja, jossa on meneillään teekutsut: 
Sarjaan on ilmestynyt myös uusi suuri leikkisetti, nukkekotimainen rakennus.
Rakennuksen mukana tulee peuratyttö söötin peuranvasan kanssa. Nukke on aikaisemmin ilmestynyt eri vaatteilla tuplapakkauksessa puputytön kanssa, siinä pakkauksessa oli mukana suurempi peura.
Pakkauksessa on kuva erilaisista saatavilla olevista hahmoista, siinä myös pari uutuutta:
Samat uutuudet olivat jo myös hyllyssä. Eli tiikeri, joutsen ja susi:
Tykkään kaikista näistä kolmesta. Tiikeri on väriensä ansiosta ihanan tiikerimäinen, joutsentyttö on kauniin pastellinen ja susitytön sininen väritys on raikas. Yhden heistä ostin, kuvia ehkä tulevaisuudessa. 


Hatchimals-hahmoja on ilmestynyt jo neljäs aalto! Tuntuu, että vasta äskenhän (kesän alussa...) ilmestyi kolmas satsi. Näitä uusia hahmoja myydään yllätyspussien sijaan pahvisissa yllätysrasioissa:  
Hintaa yksittäisellä munalla on jo liki kuusi euroa...

Yksittäisten yllätyshahmojen lisäksi on jälleen myös useamman munan pakkauksia: 
 Tuostakaan kuvasta ei oikein hyvin erotu, mutta tämän aallon hahmot ovat siis tuollaisia hieman läpikuultavia. Ne ovat (ilmeisesti kaikki? vaiko vain osa?) sisältä onttoja, pohjassa ja rinnassa on reikä. Onttoudessa ja reiässä on ideana, että kun hatchin asettaa niille tarkoitettuun alustaan, pienen lampun päälle, näyttää kuin otuksen sisältä loistaisi valoa: 
 
Alustoja on ainakin näitä kolmenlaisia (ja varmaan myös isommissa rakennuksissa on lamppuja). Ulkomuodoltaan niistä tulee mieleeni zoobles-leluhahmojen magneettialustat. Teollisuusvakoilua... Tässä pakkaus takaa: 
Hatcheille on ilmestynyt myös keräilysalkku, jossa niitä voi säilyttää: 
Salkun mukana  tulee kaksi hahmoa:

Ei näköjään tullut oikein tarkkaa kuvaa, mutta tässä näkyy, kuinka munia sekä kuoriutuneita hatcheja saa aseteltua salkun sisään:
Uusia hatchi-hahmoja saa myös tusinan munan kennoissa: 
BR-leluissa näkyi enemmän ja suurempia rakennuksia: 
Pari uutuutta oli, joista en ottanut hyllykuvaa, koska.. Enemmän kuvia tiedossa myöhemmin: 
Sitä aiempaa aaltoa (3.) ostin jonkin verran, koska tykkäsin monesta hahmosta ja toivoin etenkin kaksosia. Näitä uusia hahmoja en aio ostaa tämän enempää.  

Shopkins-sarjassa ei ollut varsinaisesti uutuuksia, mutta TRU:n hyllyssä oli vihdoinkin World Vacation -sarjaa. Jäätelöskootterilla huristeleva Shoppies-nukke Peppa Mint on varsin sievä: 
Single nukkeja ei valitettavasti ollut muita kuin samat kolme (Macy Macaron ei kuvassa, yksi kappale oli hyllyssä), jotka ovat olleet XS-leluissa jo ajat sitten:  
Samaa sarjaa shopkinseja: 
Sitten lelusarja, joista en ole aiemmin kuullutkaan. Party Popteenies
Prisman hyllyssä oli siis tällainen suuri leikkisetti. Lelukaupoissa oli myös muita settejä ja yhden nuken "tuubeja" näkyvästi esillä, en vain ottanut niistä kuvaa. 
Jälleen yksi lelusarja, jossa ideana näyttävät olevan yllätyksenä tulevat pienet nukkejen tarvikkeet ja lemmikit ja tietenkin itse nuket. Minulla ei ole mitään yllätysleluja vastaan, tykkään yllätyksistä, mutta runsas pakkausmateriaalien käyttö ei ole hyvä asia. Lisäksi on arveluttavaa, jos lelupakkauksen avaaminen on jännin vaihe lelun kulutuskaaressa (onko se oikea sana?). Yllyttää hankkimaan lisää leluja, mutta kuinka paljon niillä entisillä tulee leikittyä... Etenkään, jos saatu lelu ei olekaan se suosikkihahmo, jonka olisi halunnut. 

Nämä Popteenies-nuket näyttävät kyllä kivoilta, joten suuria pettymyksiä ei toivottavasti tule, paljastui pakkauksista mikä hahmo hyvänsä. Tarvikkeiden kanssa on myös toivottavasti helppo keksiä leikkejä. 

Tässä sarjan mainosvideo Youtubesta, siinä näytetään myös yllätystuubin "poksautus", näyttää hauskalta touhulta sekä suurelta määrältä roskaa:   
Cupcake Surprise -muffinsityttöjä on ilmestynyt jälleen uusia, tällä kertaa teemana ovat naamiaiset: 
Pakkausten mustanpuhuva ulkoasu on aika poikkeava muihin nukkepakkauksiin verrattuna... Näillä nukeilla on jokaisella kasvonaamio. Vähän pelottavaa porukkaa mielestäni nämäkin, voisivat osallistua samoihin halloween-juhliin kieltään näyttävän ponin kanssa: 
Littlest Pet Shop sarjaa oli ilmestynyt hahmoja värikkäinä avaruusteemaisina: 
Ystävä bongasi Citymarketin hyllystä tällaisia Kekilou-sarjan hahmoja: 
Näistä tulee hyvin vahvasti mieleen vanhat Sweet Secrets -lelut. Tuollaisia kokoon taittuvia tyttöhahmoja. 
En löytänyt sarjan kotisivuja tai edes englanninkielistä mainosvideota. Tässä näkee, kuinka hahmot toimivat:  

20. elokuuta 2018

My Little... Angel


Heti eilisten bambien perään nyt toinen kirppisleluesittely. Minulla oli kuvat ladattuina valmiiksi koneelle, en vain ole ennättänyt väsätä niistä blogitekstiä. 

Tämän otuksen olette nähneet jo kesäkuun postauksessa. Tämäkin on kirppistuliainen ystävältäni. Hahmo kuulemma muistuttaa ilmeeltään minua. Liekö sitten hyvä vaiko paha asia...  

Kyseessä on 90-luvun alkupuolella ilmestyneeseen My Little Angel -nukkesarjaan kuuluva kerubitaaperon lemmikki, siivekäs leijona nimeltä Lea. Sarjasta saa lisää tietoa Ghost of the Doll -sivustolta.

Pakkauksessa on ollut tällainen esittelytarina: 

"When it's late at night and everyone's asleep, the house begins to creak and the shadows come alive. Are they going to get you? Does anyone hear them but you? Lea and Megan do. Lea is a winged lion, who, with her Cherub Megan, fly across the night sky and keep the creepies away."

Vapaamuotoinen suomennos: 
Myöhään yöllä kaikkien nukkuessa talo alkaa narista ja varjot heräävät henkiin. Aikovatko ne napata sinut? Eikö kukaan muu kuule niitä? Lea ja Megan kuulevat. Lea on siivekäs leijona, joka yhdessä kerubi Meganin kanssa lentää halki yötaivaan ja pitää kammotukset loitolla.  




Leijonalla on siivet, joiden sisällä on vettä, sinistä glitteriä ja kullanväristä konfettia. Konfetti mahdollisesti esittää tassunjälkiä. Selässä on jalusta ja kiinnitystapit nukkea varten. Mötikkä onneksi kivasti piiloon siipien väliin. 


Olin juuri vähän aikaa sitten ennättänyt saamaan leijonan ystävältäni, kun lähdimme käymään paikallisella lahjoituskirpputorilla. Ja kukas se sieltä löytyikään: 


No bää! Saman sarjan Clover-karitsa. Melkoinen tuuri, taitaa kyseessä olla hyvän onnen lammas.   


Cloverista kerrotaan seuraavaa: 

"Who checks to see the babies are sleeping through the night? Clover, that's who. Clover is a soft and fluffy lamb, with special wings to fly quietly to each of the Angels' nurseries. When a baby can't sleep, Clover gently lulls the baby back to sleep. Lily is the Cherub whose special job it is to see that Clover is beautifully groomed, and her wings are clean and free of cloud fuzz."

Vapaamuotoinen suomennos: 
Kuka varmistaa vauvojen nukkuvan läpi yön? Kukapa muukaan kuin Clover. Clover on pehmoinen ja pörröinen karitsa. Sillä on erikoiset siivet, joilla se hiljaa lentelee jokaiseen enkelten lastenhuoneeseen. Kun vauva ei saa unta, Clover tuudittaa hänet lempeästi takaisin uneen. Lily on kerubi, jonka erikoistehtävänä on huolehtia, että Clover on harjattu kauniisti ja että sen siivet on puhdistettu pilvinukasta. 


Myös Cloverilla on säilynyt vettä siipiensä sisässä. Hänellä on siivissään hopeista hilettä ja vihreitä apilakonfetteja. 


Kumpikin hahmo itsestään on suloinen, mutta yhdessä he ovat.. vähintään tuplasti suloisempia! 




En ole kiinnostunut sarjan nukeista. Jos nyt sattuisi löytymään jokin enkelinukke siipiensä ja vaatteidensa kanssa, huolisin toki, mutta nämä eläimet ovat mielestäni parasta tässä sarjassa. Leijonan ja lampaan lisäksi sarjaan kuuluu myös Dallas-niminen siivekäs hevonen. Hänetkin huolisin, tietenkin, mutta siivekäs leijona ja siivekäs lammas ovat mielestäni jännemmät hahmot, ja myös ulkonäöltään nämä kaksi ovat erityisen kivoja. Hevonen hymyileekin hillitymmin, ei ole yhtä höppänän onnellisen näköinen.     


Kammotusten kauhu, urhea yötaivaalla partioiva leijona. Ja hänen ystävänsä, pumpulipilveäkin pehmoisempi höyhensaarille saatteleva karitsa.   


Seuraavasta blogipäivityksestä en taas tiedä, milloin tulee. Saattaa mennä syyskuulle, jonakin päivänä (tai yönä) kuitenkin. Olen näköjään jo huhtikuussa lupaillut kuvia parista Starcastle-linnasta, jospa niitä sitten seuraavaksi. Pehmolelujakin täytyisi ehtiä kuvaamaan, myös sitä porukkaa on tullut kesän aikana lisää.

Rauhaisia unia.